8 things that make me happy

8/22/2014

Moikka! Taas palailen vähän erilaisemman postauksen merkeissä. Suunnitelmissa oli kyllä ottaa asukuvia tänään, mutta mulle iski yöllä hirveä kurkkukipu, jonka kourissa olen edelleen. Kun vielä ulkona sataa kuin saavista kaatamalla, niin oli pakko turvautua varasuunnitelmaan. Ironisesti juuri tähän kohtaan, kun täällä hörpin teetä ja syön buranaa päästäkseni tästä ärsyttävästä kivusta, päätin tehdä postauksen kahdeksasta asiasta, jotka tällä hetkellä saa mut onnelliseksi. Vaikka niitä asioita helposti pitää itsestään selvyyksinä, on välillä ihan hyvä miettiä, mitä kaikkea hyvää elämässä on ja kuinka monesta asiasta saa olla kiitollinen.

valmis

Hitaat aamut
Nyt kun arki on alkanut, näitä on lähinnä viikonloppuisin, mutta ainakin niistä nauttii moninkertaisesti: aamupala sängyssä lukien samalla jotain hyvää kirjaa tai selaillessa lempiblogeja. Eipä paljon lähemmäksi voi täydellistä aamua päästä.

Koulu
Vaikka tää kuulostaa monesta varmaan tosi oudolta, niin mun mielestä on oikeasti ihan kiva mennä aamuisin kouluun. Lukiossa päivät menee paljon nopeammin kuin yläasteella, kun tunnitkin on pidempiä, ja jaksan jotenkin paremmin keskittyä niihinkin ainesisiin, mistä en kauheasti pidä. Puhumattakaan niistä aineista, joista tykkään! Oon esimerkiksi innostunut psykologiasta ihan valtavasti, se on niin mielenkiintoista!

Syksy
Syksyn tuoksu, ilmojen viileneminen, syksyvaatteet... oonko ainoa, joka rakastaa sateisia päiviä? Sade on täydellinen tekosyy pysyä sisällä ja tuijottaa koko päivä Netflixiä.

syksy

Partio
Taas uusi partiosyksy alkamassa, ja monelle viikonlopulle ja arki-illalle on jo varattu kalenterista tekemistä. Johtajana toimiminen tuo paljon vastuuta ja velvollisuuksia, mutta se ei mun mielestä oo mitään verrattuna siihen kaikkeen hyvään, mitä johtajuudesta saa. Se, kun saa tytöt nauramaan, tai kun saa heiltä hyvää palautetta, on ihan parasta.

Juoksu
Vihdoinkin pystyy oikeasti juoksemaan, kun ilmat on viileämmät! Kesähelteillä sai juuri ja juuri muutaman kilometrin mittariin ennen kuin oli pakko lopettaa, mutta nyt voi oikeasti nauttia pitkistä lenkeistä ja hapekkaasta ulkoilmasta. Ei haittaa, vaikka tulisi vähän sadetta niskaan, sohvalla makoilu lenkin jälkeen vaan tuntuu entistä paremmalta.

Lehtien lukeminen
Lehdet on mun mielestä jotenkin kivan kevyttä luettavaa, joten aika usein tulee arjen keskellä selailtua niitä kirjojen sijaan. Aina ei tarvitse olla uusinta numeroa, ja mulla onkin tapana kaivaa laatikoista aina tasaisin väliajoin jotain vanhoja lehtiä joiden juttuaiheet oon jo unohtanut, ja lukea ne uudestaan. Lehtien selailussa vaan on jotain äärimmäisen rentouttavaa.

valmis3

Unelmointi
Mietin, että kirjoitanko tähän tulevan suunnittelu vai tulevan odotus, mutta lopulta päätin tiivistää sen tähän yhteen sanaan: unelmointi. Mulla on paljon hulluja ja epärealistisia unelmia, kuten paikkoja, joihin haluaisin matkustaa tai missä haluaisin asua tulevaisuudessa, mutta ei niiden kaikkien edes tarvitse toteutua. Unelmointi saa elämän tuntumaan vähän paremmalta.

Pimenevät illat
Vaikka mäkään en erityisesti välitä niistä marraskuun synkistä päivistä kun aurinko ei nouse ollenkaan, niin mun on myönnettävä, että alkusyksyn pimenevissä illoissa on jotain tosi tunnelmallista. Voi kääriytyä peittojen alle juomaan teetä ja katsomaan leffoja. Voi polttaa paljon kynttilöitä ja juoda vähän lisää teetä.

valmis2

Muistetaan olla kiitollisia kaikesta ihanasta, mitä meillä on! Hyvää viikonloppua kaikille♥

2 comments:

Proudly designed by Mlekoshi playground