Christmas gifts for everyone

12/13/2014

xmas3

Bonjour! Oon aavistuksen myöhässä tämän joululahjapostauksen kanssa, mutta ehkä joku on vielä muakin myöhemmässä eikä ole keksinyt vielä kaikille läheisilleen lahjoja. Mulla oli tänä vuonna lahjojen suhteen niin älyttömän paljon ideoita että osa piti jättää toteuttamatta! No, ensi vuonna niitä ideoita taas kaivataan. Ihan kaikkia ideoita en valitettavasti voi tänne jakaa, sillä ne parhaat menivät ihan käyttöön asti ja tiedän, että osa mun kavereista tulee lukemaan tän postauksen. Joten saatte odottaa vielä jouluun asti ;)
Muuten koitin laittaa luovuuteni peliin ja antaa myös sellaisia ideoita, jotka poikkeavat perinteisistä suklaarasioista ja villasukista! Yritin myös pitää ideat mahdollisimman sukupuoli- ja ikäneutraaleina, että jokainen voi soveltaa ideoita oman tarpeensa mukaan. Toivottavasti saatte uusia ideoita lahjastressin keskelle, mikäli sellaista teillä esiintyy!

Ensin pari yleistä vinkkiä lahjojen shoppailuun:
1) Jos omistat sisaruksia, ostakaa lahjat vanhemmille ja muille sukulaisille yhdessä. Mä olen jo useampana jouluna ostanut vanhempien lahjat puoliksi siskoni kanssa ja voin sanoa, ettei tunnu yhtään niin pahalta maksaa vaikka vähän enemmänkin jostain kivasta jutusta, kun siitä vaan puolet menee omasta lompakosta!

2) Kannattaa katsastaa myös kirpparien tarjonta. Monesti kirppareilta löytää vielä paketissaan olevia leffoja, hyväkuntoisia kirjoja, laukkuja tai ihan mitä tahansa tosi halvalla. Viime vuonna sain yhdeltä kaveriltani joululahjaksi aivan ihanan laukun (ja voin sanoa, että mulle ei todellakaan ole helppo ostaa vaatteita tai asusteita lahjaksi!) enkä voinut uskoa kun kuulin, että hän oli ostanut sen kirpparilta ja tuunannut olkahihnaksi vanhan vyön!

xmas4

Sitten lahjaideoihin...

Kosmetiikka
Kosmetiikan osalta paras valinta on mun mielestä erilaiset suihkugeelit, vartalovoit sekä huuli- ja käsirasvat. Ne on helppoja ja niitä saa myös tosi edullisesti, ja lisäksi kaikki tarvitsee niitä! Myös erituoksuisia ja -laatusisia löytyy vaikka millä mitalla. Itse oon käyttänyt tätä monesti sellaisena "en keksi mitään muuta"-lahjana, mutta tänä vuonna oli jo pakko käyttää vähän luovuutta, etteivät kaverit saa viidettä vuotta peräkanaa suihkugeelejä! Itse ainakin ilahdun näistä aina kovasti eivätkä ole koskaan jääneet nurkkiin pyörimään.

Lapaset/Villasukat/Kaulahuivit
Suomen talvesta ei selviä ilman kunnollisia varusteita. Mun mielestä on lisäksi ihana ajatus antaa läheiselle jotain lämmikettä! Pehmoiset sukat tai vaikka kaulahuivi ja siihen sopiva pipo tulevat ihan varmasti käyttöön. Tämä lahja edellyttää jo vähän lahjan saajan maun tuntemista esimerkiksi värien osalta, mutta jos tämä asia on kunnossa niin suosittelen ehdottomasti.

Lahjakortit
Varmaan maailman turvallisin lahja ikinä. Mitään muuta ei tarvitse tietää kuin yksi asia, mitä lahjan saaja mielellään tekee. Lahjakorttejahan saa myös ruokapaikkoihin, mikä on hyvä idea vaikka niille jotka eivät shoppailusta tykkää. Lahjakortin ei edes välttämättä tarvitse olla mihinkään kauppaan, vaan se voi olla korttiin kirjoitettu "tarjoan sinulle kahvit ja kakkupalan itse valitsemassasi kahvilassa"-tyyppinen. Mun mielestä ihana idea, ja samalla antaa lahjaksi mukavaa ajanviettoa yhdessä. Itse taisin myös joskus pikkutyttönä antaa äidilleni äitienpäivälahjaksi lahjakortin, jossa lupasin siivota ja tyhjentää astianpesukoneen aina pyydettäessä, ja lahjakortti olisi voimassa ikuisesti. Mitä meninkään tekemään...

Itse tehty vartalonkuorinta
Tätä oon halunnut kokeilla jo pitkään! Netti on pullollaan ihania ohjeita, joissa kerrotaan ainekset itse tehtyihin kuorintoihin ja kasvonaamioihin. Monesti sellaiset loihtii ihan keittiöstä löytyvillä tarvikkeilla, joten muuta ei tarvitse ostaa kuin joku söpö purkki, johon valmiin tuotoksen laittaa. Todella halpa lahja ja varsinkin luonnollisuutta arvostaville nappivalinta.

Opiskelijalle
Lukiolaiset, ja mikseivät muutkin, tarvitsevat aina lisää koulutarvikkeita. Kauniit vihot ja kynät ovat aina hyvä valinta! Ikeasta esimerkiksi saa ihania vihkoja ihan muutamalla eurolla, joita koristelemalla voi räätälöidä läheiselleen sopivan. Vihon sivuille voi vielä kirjoitella inside-vitsejä tai tsemppaavia lainauksia, joita lahjan saaja voi sitten lukea vihkoa käyttäessään. Voit myös tulostaa kuvia yhteisistä hetkistänne vihon sivuille. Itse ainakin arvostaisin tällaista todella paljon!

xmas1

Cookiedough in a jar
Tällä tarkoitan lasipurkkia, jonka sisälle on laitettu kaikki johonkin reseptiin, yleensä kekseihin tarvittavat kuivat aineet. Kylkeen sidotaan sitten resepti, jonka avulla lahjan saaja saa itse leipoa aineksista valmiit herkut. Tämäkin lahja tulee todella halvaksi, mikäli kotoa jo löytyy perusraaka-aineita. Koristelemalla ja pienellä vaivannäöllä purkista saa todella kauniin ja lahjan saaja voi säästää sen vielä keksien syömisen jälkeenkin.

100 asiaa joita rakastan sinussa
Jos ei keksi sataa (kokemuksesta voin sanoa, että yllättävän vaikeaa) niin voi keksiä vaikka 30 tai 50. Ideana on siis kirjoittaa pienille lappusille asioita, joita rakastaa tai arvostaa läheisessä. Laput kääritään kiinni (voi myös esim. teipata jos eivät meinaa pysyä) ja laitetaan johonkin kauniiseen pussiin tai purnukkaan. Minä ja siskoni teimme tällaisen molemmille vanhemmmille viime vuonna ja äiti jo sanoikin, että haluaa samanlaisen tänäkin vuonna vaikka sisältö olisi tismalleen sama. Taisi olla mieluisa lahja!

Beauty Package
eli lahjan saajalle räätälöity kauneudenhoito- (tai hyvinvointi) paketti. Voi olla esimerkiksi meikkipussi, joka sisältää kynsilakkaa, kynsiviilan ja vaikka aiemmin mainittuja käsirasvoja tai huulirasvaa. Sopii erityisesti tyttökavereille, mutta voi tästä varmaan soveltaa sisältöä vähän muuttelemalla lahjan äidille tai poikaystävällekin.

Itse tehdyt herkut
Kukapa ei haluaisi saada joululahjaksi itse tehtyjä juttuja? Kukapa ei haluaisi saada joululahjaksi ruokaa? Niinpä. Itse voi tehdä vaikka toffeeta, suklaata, keksejä, pipareita, oikeastaan mitä tahansa. Suosittelen kyllä leipomaan jotain mikä säilyy paketissa, sekä jotain mikä säilyy vielä jouluaaton jälkeenkin. Tässäkin netti on taas hyvä apuri! Terveellisyyttä arvostavalle voi tehdä vaikka tummaan suklaaseen dipattuja manteleita (vitsi miten hyvä idea, voisin tehdä näitä itselleni) tai mysliä.

Urheilutarvikkeet
Urheilullinen tyyppi tarvitsee aina lisää treenikamaa. Oli se sitten juomapullo tai proteiinipatukoita. Nämä lahjat sopivat hyvin käytännöllisiä lahjoja arvostaville, kuten vaikka veljille, mutta miksei totta kai tytöillekin! Itse hankin tänä vuonna salitreeniin hurahtaneelle siskolleni yhden mielestäni tosi kivan jutun treenaamiseen liittyen. Urheilija ilahtuu aina uusista välineistä!

xmas5

Tässä nyt joitain ideoita, joita itse olen pyöritellyt tänä vuonna. Mulla alkaakin olla jo kaikki lahjat hankittuna ja moni paketoitunakin. Mun mielestä yksi ihanimmista asioista joulussa on antaa muille lahjoja ja nähdä heidän ilmeensä kun he avaavat paketit! En malta odottaa joulua, siihen on enää niin vähän aikaa! Viime yönä satanut lumi vielä viimeistelee joulufiilikset. Enää yksi viikko koulua, ja sitten alkaakin jo hyvin ansaittu loma♥

14 comments:

  1. ei vitsi miten kivoja ideoita! Pitää pistää mieleen, kun tänään lähden joululahjaostoksille..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos tästä oli apua :-)

      Delete
  2. Ihan hirmu kiva postaus ja ihania kuvia!!

    ReplyDelete
  3. tosi kiva postaus, sain muutaman kivan ideankin joita voisin toteutella :) Ja ihana toi ensimmäinen kuva♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos oli hyödyksi! :-)

      Delete
  4. Aivan ihana blogi sulla! Ulkoasu on mielettömän tyylikäs, kuvat on upeita, sulla selvästi on tyylitajua ja oot kauniskin vielä! Mahtavaa saada näin upea blogi lukulistalle :)


    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, miten ihana kommentti! Kiitos ihan hurjasti! :-) <3 ja tervetuloa!

      Delete
  5. oi kuinka kivoja ideoita! itselläkin on ollu aika lailla noi samat ideat, ja varsinkin se että lahjat ovat käytännöllisiä. toivottavasti kaikki sun lahjat onnistuu, kuulostaa ainakin tosi mahtavalta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Käytännöllisyys toimii aina! :-) ainakin omasta mielestä oon onnistunut löytämään tosi kivoja juttuja, toivottavasti vastaanottajatkin tykkäävät :D ja kiitos <3

      Delete
  6. Voi tätä postausta oli ihana lukee! Aivan sairaan kivoja ideoita ja näissä inspiroituneena pitäs huomenna mennä koluun kauppoja :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noniin, mahtavaa! :-) kiva kuulla että tykkäsit, tätä postausta teinkin tavallista kauemmin!

      Delete
  7. Tää oli tosikiva postaus :)

    ReplyDelete

Proudly designed by Mlekoshi playground