As a vegan in Turku: Brunch at Tiirikkala

6/05/2016

IMG_4849

Valmistujaispäivän aattona ruvettiin illalla googlailemaan ja miettimään perheen kanssa, että minne suunnistettaisiin sitten koulujen loppumisen jälkeen syömään. Sopivan paikan löytäminen osoittautui suunniteltua vaikeammaksi, sillä melkein kaikkien ravintolojen ovet aukeavat lauantaisin vasta klo 12 ja mun oli ehdittävä töihin yhdeksi. Siinä aikamme mietittyämme löydettiin onneksi Tiirikkala, joka ovaa ovensa jo yhdeltätoista. Tiirikkalassa käytiin viime vuonnakin brunssilla päättäripäivänä, mutta silloin talossa ei ollut vielä yhtäkään vegaania ja ruokapaikan löytäminen oli luonnollisesti helpompaa. Päätettiin kuitenkin, että käydään nyt kysymässä, josko jotain löytyisi meillekin.

IMG_4850

Ja vitsit, että saatiinkin hyvät annokset! Lautasella oli kasvisten lisäksi raparperia, avokadoa, tomaattia, ohraa (?) sekä pienet palat raakakakkua. Tämän lisäksi brunssiin kuuluvasta buffetpöydästä sai hakea leipiä, hummusta, marmeladia, mehuja ja ei-vegaaneille mm. nutellaa ja croissantteja. 15 € brunssihintaan kuului myös kahvit, ja 19€ sai mukaan vielä lasillisen Cavaa. Aika hyvä setti, sanoisinko.

IMG_4847
IMG_4848
IMG_4851
IMG_4846

Tiirikkalan brunssin hinta-laatusuhde oli ainakin mun mielestä todella jees, eikä nälkä ainakaan jäänyt kenellekään. Vegaanisena brunssin saa siis kysyttäessä, vaikka sitä ei missään muuten mainosteta. Tulen varmasti kesän aikana uudelleen (vapaaehtoisia liittymään seuraan? :D)

Tiirikkala
Linnankatu 3

// Yesterday's celebratory brunch due to the start of the holidays! Tiirikkala, located alongside the river is a great brunch place even for a vegan. You'll get lot's of yummy food and drinks and certainly will not remain hungry after this!


2 comments:

Proudly designed by Mlekoshi playground