Oma tyyli ja miten löytää se

10/21/2016



Mulla on aina ollut aika omalaatuinen pukeutumistyyli. Muistan kun joskus esiteininä kaverini tokaisi minulle, että Miia, sulla on aina niin outoja vaatteita. Pidin sitä itse asiassa jonkinlaisena kohteliasuutena, ja kyllähän mä taisin vähän omalaatuisemmin pukeutuakin kuin moni muu. Leggingsien ja WESC-huppareiden viidakossa (vieläkö muistatte ne?) tykkäsin itse kirkkaista väreistä, printtipaidoista ja hiuspannoista. Lemppariyhdistelmäni taisi olla valkoinen pitkähihainen paita printtipaidan alla. Karmivaa, mutta ainakin koin silloin olevani erilainen ja luovani jotain uutta.



Mitä tulee oman tyylin löytämiseen, ei siinä auta paljon muu kuin kokeilu. Jokainen meistä on joskus pukenut päälleen jonkun asun joka tuntui hyvältä idealta vielä kotona mutta päivän aikana toivoit ainoastaan että pääsisit takaisin kotiin ottamaan sen pois. Ainakin nyt tiedät, missä et tunne oloasi parhaaksi mahdolliseksi! Inspiraatiota voi löytää ihan mistä vaan, blogeista, Instagramista, lehdistä, kaduilta... Loppujen lopuksi sun oma tyyli muodostuu juurikin niistä vaatteista, joissa tunnet olosi hyväksi. Eikä se todellakaan välttämättä tarkoita tietyn teeman mukaisesti pukeutumista, vaan voit hyvin pukeutua toisena päivänä kokomustaan ja toisena boheemiin kukkamekkoon jos siltä tuntuu.





Oma tyyli on nimittäin sellainen juttu joka saa ja jonka pitääkin muuttua matkan varrella. Tyylikokeiluja ei kannata hävetä vaikka nykyään hirvittäisi miltä joskus näytit. Trust me, niin meitä kaikkia. En itsekään välttämättä ottaisi takaisin kirkkaanpunaisia hiuksia tai neulottuja säärystimiä, mutta joskus rakastin niitäkin. Vaikka koen nykyään löytäneeni jonkinlaisen oman polun jota kulkea oman tyylini suhteen, tulee mullakin välillä erilaisia kausia joiden aikana innostun vaikka pukeutumaan boheemimmin ja käyttämään enemmän koruja. Pukeutumisessa oo oikeita eikä vääriä vastauksia vaan ainoastaan erilaisia makuja, ja sehän siinä hauskaa onkin. Älä välitä säännöistä ja pukeudu just niin kuin itse haluat ♥



// Today I wanted to talk about personal style a bit. I've always had a pretty distinctive way of dressing myself, which during my younger years caused both confusion and admiration around me. When everyone else was wearing expensive hoodies and leggings, I was wearing my own style statement: a long-sleeved white shirt under a print t-shirt. Preferably paired with a pair of self-knitted leg warmers and a headband. A catastrophe, I know, but back then I loved it. I was creating something of my own.

What comes to finding your own personal style, it requires a lot of trial and error. Essentially it's all about finding the kind of clothes that you feel most comfortable and most beautiful in. One day it can be a killer all black look and the next a cute bohemian flower print dress. Your personal style consists of the kind of clothes and accessories you like, and it's more than ok if it changes. Of course it does, so do you! Don't feel ashamed of old style experiments even if they aren't what you would wear today.

When in need of inspiration, it's basically everywhere around you. You can browse through blogs, magazies, Instagram, people on the streets... The great thing about clothes and style is that there are no wrong answers. Wear whatever you want and whatever makes you feel the best ♥


8 comments:

  1. Uah tekee mieli ihan kauheasti kommentoida näihin XD
    "Jokainen meistä on joskus pukenut päälleen jonkun asun joka tuntui hyvältä idealta vielä kotona mutta päivän aikana toivoit ainoastaan että pääsisit takaisin kotiin ottamaan sen pois." Tää osui, aih että sen ahdistuksen sietämistä kun tuntuu että näyttää ihan pelleltä mut pakko kestää kotiin asti se tunne :')
    Hyvää asiaa ja tuttuja juttuja itellekin. Sääntöjen rikkominen on hauskinta, varsinkin kun naistenlehdet ja -sivut listaa että mitä pitää naisen olla ja ei olla, niin näytän niille henkistä keskaria; Koska oikeesti voi tehdä just sitä mikä tuntuu ittestään hyvältä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. KYLLÄ, just näin!! Ahh, ihana kuulla että tää teksti upposi <3 on oikeesti ihan mahtavaa kun jaksat kommentoida, on niiin palkitsevaa kuulla että mun tuotokset on ollut lukemisen arvoisia :-)

      Delete
  2. https://harrietgripenberg.blogspot.fi/2016/10/link-your-blog-favorites.html
    Pääsit mun lemppariblogit postaukseen, meneppä kurkkimaan!<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vauu, ihan mahtavaa! Kiitos ihan superpaljon! <3

      Delete
  3. Anteeks, että oon ollut lähiaikoina tällanen haamulukija enkä oo kommentoinut.. raskaat koulutyöt on tehnyt tehtävänsä :D Mutta mutta tätä postausta olinkin odotellut, tyylisi on ihana ja niin ainutlaatuinen! Rakastan <3 Oon myos vahvasti sitä mieltä, ettei tyyliään kannata rajottaa mihinkään tiettyyn boksiin, vaan käyttää itselleen kivoja ja mukavia vaatteita! Itse oon tässä syksyllä innostunut väreistä ja housuista, jota oli niiin pitkään iso ei ei, ja oon rakastunut! Ei sitä kehity, jos ei kokeile :) On vielä mainittava, että on ihana kun oot niin aito, tosi inspiroivaa. Vaikutat ihanalta ihmiseltä, sellaselta jonka kanssa vois jutustella tunteja suloisessa kahviloissa kakun kera <3 :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. äh, anteeks vielä kaikki kirjoitusvirheet, kirjoittaminen ja tärisevä juna ei ole parhas yhdistelmä :D

      Delete
    2. Voii apua, kiitos ihanasta kommentista! Vitsit kun tuli hyvä mieli tästä <3 aito on just se mitä yritänkin olla, niin itselleni kuin teille lukijoille :-)

      Oon just samaa mieltä tosta että kehittyä ei voi ellei kokeile. Yritän soveltaa sitä oikeestaan ihan kaikkiin elämänalueisiin ja miettiä että niin kliseistä kuin se onkin niin epäonnistumiset kyllä opettaa. Ja onnistumisen mahdollisuus yleensä kumoaa epäonnistumisen pelon ihan ylivoimaisesti!

      Delete
  4. Ihan mahtava postaus, ja upeat kuvat. Oot niin nätti <3

    ReplyDelete

Proudly designed by Mlekoshi playground