5 benefits of being vegan

11/17/2016



Nyt ollaan sellaisen asian äärellä, josta haluan ehdottomasti kirjoittaa tänne blogiin tulevaisuudessa enemmän. Kirjoitinkin jo postauksen siitä, miten musta alunperin tuli vegaani (jos missasit, sen voi lukaista klikkaamalla tästä) joten tällä kertaa keskitytään hyviin puoliin joita tämä elämäntapa on mulle tuonut mukanaan. Yksinkertaisuudessaan voin sanoa, että päätös oli yksi elämäni parhaista, ellei paras.

Saat huimasti lisää energiaa arkeen.

Tää oli ehkä ensimmäinen asia jonka huomasin jo muutaman päivän jälkeen: sellainen yhtäkkinen energianpuuska jonka jälkeen niin treenit kuin elämä yleisesti alkoi kulkea paljon paremmin. Tähän suurimpana syynä hiilarien määrän kasvu ruokavaliossa: syön paljon kauraa, perunoita, riisiä, kasviksia, palkokasveja ja linssejä, ja myös pastaa ja leipää silloin tällöin.

Treenisi alkavat kulkeamaan entistä paremmin.

Kuten äsken mainitsinkin, ne hiilarit auttavat älyttömästi jaksamaan treeneissä. Oon kohdannut tässä puolentoista vuoden aikana monta ihmettelyä siitä, miten jaksan urheilla niin paljon kun olen vegaani. Jos jotain niin mun on ollut entistä helpompi saada lihaksia, kehittyä ja juosta pidempiä lenkkejä vegaanina kuin sekasyöjänä!



Saat syödä PALJON.

Enkä nyt tarkoita sitä, etä kaikkien sekaaniruokavaliota noudattavien tulisi laskea kaloreita, sillä mielestäni kenenkään ei pitäisi. Mutta kun ruokavaliosta jää pois lihat, kala, kananmunat ja maitotuotteet, täytyy tämä kalorimäärä korvata jollain. Kun syö paljon kasviksia, saa niitä syödä melkoisen määrän, jotta päivän energiamäärät tulevat täyteen. Tämän kyllä huomaa kavereiden (tai vanhempien) seurassa syödessä: mulla kestää aina paljon kauemmin saada lautanen tyhjäksi kuin muilla! Syön lisäksi aika paljon välipaloja, kuten hedelmiä ja pähkinöitä aina silloin kun on nälkä.

Ruokavaliosi saattaa monipuolistua huomaamattasi

Montaa pohdituttaa se, saako vegaani varmasti tarpeeksi ravintoaineita omasta ruokavaliostaan. Mulle kävi ihan päinvastoin, ja vaikka ruokavaliosta tippui joitain tuotteita pois, tuli uusia tilalle moninkertainen määrä.

Alat katsoa koko maailmaa eri tavalla

Veganismi ei ole ruokavalio vaan elämäntapa. Ainakin mulle kävi niin, että kun astuin oman kuplani ulkopuolelle ja aloin ajattelemaan myös muita omia valintoja tehdessäni, muuttui jollain tapaa kokonaan se tapa millä katson maailmaa. Olen nykyään entistä empaattisempi, suvaitsevaisempi ja suoraan sanoen myös onnellisempi. Osaan arvostaa itseäni enemmän ja olla armollisempi itselleni. Tuntuu oikeasti hiton hyvätä kun tietää, että omilla teoillaan pystyy myötävaikuttamaan parempaan maailmaan ja parempaan tulevaisuuteen. Kyllä, tiedän, ettei mun kasvissyöntini pelasta maailmaa mutta rakastan sitä fiilistä että oikeasti kannan oman korteni tässä asiassa kekoon.

Tiedän että moni ajattelee, että veganismi vaikeuttaa ja rajoittaa elämää. On kyllä ihan totta että välillä vaikka sopivaa ruokaa on vaikeampi ravintoloissa löytää, mutta onneksi kasvissyönti on viimeisen vuoden aikana huimasti yleistynyt ja erilaisia tuotteita putkahtelee kauppoihin ja ravintoilihin koko ajan lisää. Vaikka uusi elämäntapa alussa vaatisikin vhän totuttelua, niin nykyisin mulla on veganismi niin syvällä selkärangassa, että en tule sitä edes ajatelleeksi. Todellakaan en koe sitä elämäni rajoittavana. Pikemminkin se antaa minulle paljon enemmän kuin mitä se ottaa ♥



//Today I wanted to focus on something that I definitely want to write more about on my blog and that is a big part of my life and who I am. I already wrote about how I ended up vegan in the first place (in case you missed, you can find the blog post here) so this time I wanted to focus on some of the benefits of this lifestyle.

More energy in general
This was the first thing I noticed already after a couple of days after being vegan. By eating an abundance of whole foods and lots of veggies, fruit, rice, potatoes, grains, lentils, beans etc. I immediately felt more energized than ever as a meat eater.

More energy to work out
This too I noticed pretty quickly after my lifestyle change: I had so much more energy to work out and I was able to run longer and faster and do more intense workouts. This has a lot to do with the increased amount of carbohydrates that I now eat.

You get to eat A LOT
I'm definitely not saying that as a meat eater or as a vegetarian you should restrict your calories because I firmly believe that absolutely no one should. But as a lot of plant foods are not as calorie dense as meat or dairy products, you need to eat more to maintain your daily calorie intake at the same level it was before. That means you get to eat more! Pretty nice, huh?

Your diet may become healthier without you even noticing
A lot of people worry about vegans getting enough nutrients from their food but honestly I feel like after going vegan my diet has become so much more versatile that it was before. For every animal product that I left out of my diet I got like 10 new foods in exchange!

You start looking at the world differently
This is definitely the biggest change of all. The basic idea of veganism, opposing suffering and death and wanting to be a kinder person has reflected to every other aspect of my life as well: after going vegan I have become more compassionate and also a lot more tolerant and empathetic. And honestly, a lot happier too. One big change was my attitude towards myself and today I'm a lot more merciful towards myself and I respect myself more than I ever had. It's the best feeling in the world knowing that you're doing something for a greater cause than yourself.

To conclude, I do not imagine that me being vegan is going to change the world. But it definitely works for me and I'm absolutely my happiest self by following this lifestyle. In my opinion, veganism gives you so much more than what it takes ♥


Pictures by Netta Lipsanen, edit by me

4 comments:

  1. Vegaanisuus ei oikeesti oo loppupeleissä yhtään hankalaa, huomannut sen itsekkin! Vaihtoehtoja on niin paljon, ja ravintoloissakin usein kun oon kysynyt on saanut muutettua vegaaniseksi joitain annoksia, vaikkei listalla olisikaan ollut täysin kasvispainotteisia vaihtoehtoja :) Ja miulla kävi just nimenomaan niin, etten ollutkaan enää niin nirso kun siirryin vegaaniseen ruokavalioon! Tulee kokeiltua paljon enemmän erilaisia juttuja, ja oon alkanut tykkäämään paljon jutuista, joista en sekasyöjänä pitänyt. Ihana postaus, ja tuo siun hammashymy, oot kyllä super kaunis <3

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kyllä, samaistun kaikkeen tuossa sun kommentissa! Saatoin jopa itsekin alunperin yllättyä miten helppoa vegaanina olo oikeastaan onkaan :-)

      ja kiitos kovasti, ihanasti sanottu!! ♥

      Delete
  2. Anonymous11/18/2016

    Oot kyllä mun uus lempibloggaaja, niin fiksun olonen ja söpö! :-) Mutta ihan vaan sitä kysyisin kun itekkin oon vege, että onko jotenkin huono juttu jos syö paljon leipää? Itestä tuntuu että tosi moni vegaani syö paljon just kaikkea riisiä, perunaa ja pastaa sun muita hiilareita, muttei kuitenkaan leipää joka on periaatteessa helpoimpia hiilareiden lähteitä! Onks siis mitään syytä sille että syöt harvemmin leipää? Ihan mielenkiinnosta kysyn vaan! t. leivän suurkuluttaja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Kiitos ihanasta kommentista ja kehuista, mulle merkkaa niiiin paljon kuulla tällaista palautetta! ♥

      Mä en itse näe mitään pahaa leivän syömisessä, ja itse asiassa tykkään kans itse siitä tosi paljon! Mulla leivän syönti ehkä jää vähemmälle koska en nykyään jotenkin kaipaa sitä enää niin paljon kuin ennen, ja usein mun tekee esimerkiksi mieli enemmän puuroa. Joskus musta kans tuntuu, että maha ei oikein tykkää ruisleivästä varsinkaan suurina määrinä. Mutta mun mielestä sun ei todellakaan tarvitse vähentää sen syöntiä jos vaan oma olo on hyvä! Kyllä mä itse miellän leivän terveelliseksi vaihtoehdoksi, ja mun mielestä kaikkien tulee ennen kaikkea syödä just niin kuin itse haluaa ja niitä ruokia mistä todella nauttii ♥ ja voi että esimerkiksi avokadoleipä on niiiiiin hyvää! :D

      Delete

Proudly designed by Mlekoshi playground