Ihon kuntokuuri alkaa!

11/02/2016



Se olis nyt sitten marraskuu! Mikäs sen parempi aika aloittaa uusia rutiineja kuin kuukauden vaihtuminen. Koska mulle lihattomuus tai liikunannan lisääminen ei oikeastaan olisi enää haaste, niin oon päättänyt aloittaa toisenlaisen hyvinvointiprojektin, nimittäin ihon kuntoon panostamisen.

Tällä hetkellä mun ihon kunto ei ole mitenkään älyttömän huono, mutta voisi se toisaalta parempikin olla. Kuitenkin esimerkiksi viime kesänä mulla oli ihan älyttömästi ongelmia ihon kanssa ja aloin jo olemaan ihan epätoivoinen sen kanssa. Uskon että sen rauhoittumisen on ollut motakin syytä, kuten stressin vähentyminen, sokerin karsiminen ruokavaliosta (olin kesällä aivan koukussa vaahterasiirappiin) sekä sinkkitabletit, joita olen nyt tunnollisesti syönyt noin kuukauden ajan. Lisäksi mulle on toiminut hyvin jo aikaisemminkin kirjoittelemani kookosöljyn käyttö ihon kosteutuksessa (postauksen tästä) ja sen vaikutuksista epäpuhtaaseen ihoon. Oon ollut kookosöljyyn erittäin tyytyväinen ja sen käyttöä aion ehdottomasti jatkaa tulevien talvipakkastenkin aikana.

Ei sitten muuta kuin tuumasta toimeen! Foodinin kanssa koottiin mulle ihon kuntokuuriin keskittyvä paketti, joka pitää sisällään kaikenlaisia tasapainottavia ja puhdistavia ruoka-aineita, joita mä alan nyt marraskuussa popsia. Tähän postaukseen tein pienet esittelyt tuotteista ja niiden vaikutuksista, myöhemmin tulen päivittelemään tuloksia ja käyttökokemuksia ja vinkkailemaan lempparituotteistani. Foodinin sivuilla on tuotteista todella hyvät esittelyt, joista lainasin tekstiä tännekin pieneksi tietoiskuksi jokaisesta käyttämästäni tuotteesta.



Kylmäpuristettu neitsytkookosöljy

Kookosöljy tulee ulkoisen käytön lisäksi myös sisäiseen. Tämä on mulle jo sen verran tuttua tavaraa että leivonnassa ja muun muassa raakasuklaan teossa kookosöljyä tulee jonkin verran käytettyä. Tätä öljyä käytän myös vohvelitaikinassa sekä siinä voi jopa paistaa ruokaa.



Viherjauhe

Viherjauhe sisältää pitkän litanjan erilaisia ravinnerikkaita kasveja ja leviä, kuten vehnänorasta, ohranorasta ja nokkosjauhetta. Näin ensimmäisenä tulee mieleen sisällyttää tätä smoothieihin, mutta katsotaan mitä muita reseptejä vielä keksin tällä ryydittää! "Foodin viherjauhe edistää normaalia immuunijärjestelmän, energia-aineenvaihdunnan, hermoston ja lihasten toimintaa sekä vähentää väsymystä ja tukee normaalia energiametaboliaa."



Chlorella, Spirulina ja MSM-jauhe

"Chlorella Pyreneidosa on yksisoluinen makean veden levä, joka on täynnä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, rasvahappoja sekä hyvin imeytyvää proteiinia. Chlorellassa on enemmän klorofylliä kuin missään muussa kasvissa." Lisäksi chlorella sisältää A-, B1-, B2-, B6-, C-, E- ja K-vitamiinia sekä sen sisältämät entsyymit auttavat ruoansulatuksessa.

"Spirulina on erittäin hyvä ravintoaine urheilijoille ja kasvissyöjille. Se sisältää huiman määrän erittäin hyvin hyödynnettävissä olevassa muodossa olevaa proteiinia. Spirulinan sisältämästä proteiinista jopa 65-71% imeytyy erittäin helposti ihmiskehoon. Spirulina sisältää valtavan määrän kehollemme tärkeitä mineraaleja mm. seleeniä, kalsiumia sekä rikkiä. Suuret määrät spirulinan rikkipitoisia aminohappoja (metioniini, kysteiini) sekä harvinainen fykosyaniini -niminen polypeptidi auttavat maksaa ja hermostoamme puhdistamaan haitallisia myrkkyjä kehostamme."

"MSM:llä on useita tehtäviä kehossamme, se mm. stimuloi tervettä ihoa, kynsien ja hiusten kasvua, takaa terveiden nivelten ja sidekudosten sekä hormonitasapainon ja immuunijärjestelmän toiminnan." Jauhetta sekoitetaan veteen tai mehuun aluksi 1 teelusikallinen päivässä, ja annostusta voi myöhemmin pikkuhiljaa nostaa. Jauhe imeytyy parhaiten c-vitamiinin kanssa, eli samaan lasiin voi puristaa vaikka sitruunaa parhaan hyödyn irti saamiseksi.



MCT- ja hamppuöljy

"Foodinin 100% kookosöljypohjainen MCT-öljy on peräisin vain kookoksesta, ja se on valmistettu ilman kemiallisia aineita. MCT-öljy koostuu keskipitkistä rasvahapoista, ja se toimii hieman eri lailla kuin muut perinteiset öljyt tai rasvat. Se imeytyy välittömästi ja palaa maksassa vapauttaen energiaa elimistön käyttöön. MCT-öljy on erinomainen energialähde aivoille sekä hyvä yleinen energialisä esimerkiksi ennen liikuntasuoritusta. MCT-öljy toimii termogeenina, eli se lämmittää elimistöä sisältäpäin lisätäkseen rasvanpolttoa ja energiankulutusta."

"Foodinin neitsythamppuöljyssä Omega-3 ja Omega-6 -rasvahappojen suhde on täydellinen, 1:3, saamme ravinnosta paljon omega-3:sta, joten hamppuöljy on erinomainen lisä tasapainottamaan elimistön Omega-3 ja Omega-6 -suhdetta."

Onko teillä käytössä jotain superfoodeja ja millaisia kokemuksia niiden suhteen löytyy? Olisi kiva kuulla teidänkin vinkkejä ja ajatuksia! :-)

*Tuotteet saatu Foodinilta

_______________________________________________________________________________________________________________

//New month, new me as they say! This November I'm taking up a challenge regarding my skin: the goal is to make it all radiant and healthy and get rid of some annoying pimples. I have a very sensitive skin that easily gets irritated, and especially when I'm under a lot of stress I always get worse skin. My skin isn't at it's worse at the moment but I could definitely use some extra help to make it look more clean and glowing.

So I teamed up with Foodin and received a customized package of nutrient rich superfoods to help me with my challenge. These next few weeks I'm going try all kinds of cool products like chlorella, spirulina, MSM, MCT oil, hemp oli and coconut oil and update changes and experiences here on the blog. I'm super excited to get the challenge going and see what kind of things we can cook up with these products.

Now I want to ask you to share your experiences, thoughts, tips, anything related to using superfoods and if you've found them helpful in some way! The comment box is open for discussion :-)


No comments:

Post a Comment

Proudly designed by Mlekoshi playground