Skin update & my tips for better skin

12/03/2016



Muutamaa viikkoa sitten käynnistin itselleni pienimuotoisen haasteen, jonka tarkoituksena oli hieman putsailla ja parannella ihoni kuntoa. Kesän aikana iho oli taas villiintynyt ihan järjettömäksi, ja aloin jo olla aika epätoivoinen sen kunnon kanssa. Vaikka itse uskon vakaasti siihen, että rokavaliolla ja yleensäkin elintavoilla pystyy vaikuttamaan paljon omaan oloon, sanon ihonhoidosta kuitenkin sen verran, että itse olen myös syönyt aikoinani akneen antibioottikuureja, ja voin sanoa, ettei mikään muu koskaan auttanut ihooni yhtä paljon. Sitä syystä suosittelen todellakin iholääkärillä käyntiä, mikäli akne on todella paha tai se haittaa omaa elämää.

Tämän haasteen ideana kuitenkin oli testailla joitakin ravinnerikkaita superfoodeja sillä halusin kovasti nähdä ja kokea itse, voisivatko ne todella auttaa ja muuttuisiko olo mitenkään. Mielestäni superfoodit eivät todellakaan ole mikään pakollinen osa ruokavaliota, vaan enemmänkin niillä voi hiukan hifistellä ja niistä voi saada ylimääräistä hyötyä jos sellaista kaipailee. No, muuttuiko mikään? Vastaus on nyt muutaman viikon jälkeen, että kyllä, todellakin muuttui! Olen jopa vakuuttunut, että muutosta ei näkynyt pelkästään ihossa vaan esimerkiksi energiatasot ovat olleet paljon paremmalla tolalla ja tuntuu että esimerkiksi koulussa tulee harvoin enää sitä järkyttävää iltapäiväväsymystä, mistä olen aiemmin aina kärsinyt.

Mitä sitten tein toisin? Mulla on ollut jo pidemmän aikaa käytössä Terranovan sinkkitabletit, joita otan aina kuurina kun iho alkaa huononemaan. Tabletit on tietysti kokonaan kasviperäisiä ja ne sisältävät muun muassa acai-marjaa, kurpitsansiemenjauhetta ja spirulinaa. Rakastan noita tabletteja ja musta tuntuu, että huomaan ihossa eron jo parin päivän jälkeen näitä käytettyäni! Näitä saa esimerkiksi Ruohonjuuresta ja yksi purkki maksaa noin kympin (riittää pariksi kuukaudeksi mikäli otat yhden tabletin joka päivä).


Suihkun jälkeinen meikitön kuva. Mun ihossa on jonkin verran pisamia mutta myös aknearpia, jotka saan yleensä aika hyvin peitettyä ohuella meikillä.

Lisäksi käytössä on olleet Foodinin luomu spirulina- ja chlorellatabletit. Olen aina aamuisin huitaissut muutaman tabletin molempia, ja tykkään näistä ihan älyttömästi. Heti tulee virkeämpi olo kun aloittaa aamunsa tämän värisillä tableteilla, haha! Suosikiksi on noussut myöskin kuvissa näkyvä viherjauhe, jota olen heittänyt lähes päivittäin smoothien sekaan. Jauhe ei maistu läpi joten salaatin makua ei tarvitse pelätä! Smoothieen olen myös lisännyt aina välillä myös lorauksen MCT-öljyä, joka ei sekään muuta makua mutta antaa kivasti lisäenergiaa.

Kokosin vielä tähän lopuksi muutamia muita ihonhoitovinkkejä, jotka olen kaikki todellut itselläni toimiviksi:

Säännöllinen syväpuhdistus
Kun käytän säännöllisesti kuorintaa tai kasvonaamiota, iho pysyy puhtaampana ja heleämpänä. Tällä hetkellä käytössä on LUSH-merkin Coffee O'Clock-naamio.

Sokeriton ruokavalio
Mitä vähemmän sokeria syön, sen parempana pysyy iho. Hedelmiä syön kyllä suhteellisen runsaasti enkä koe että niistä tarvitsisikaan luopua.

Ihon puhdistus merisuolalla
Tästä teen varmaan vielä ihan postauksensa, mutta mulla on tosi hyviä kokemuksia merisuolasta ihon puhdistuksessa. Suola on viime aikoina jäänyt taka-alalle mun ihonhoidossa, mutta pitäisi varmaan taas ottaa sekin taas säännölliseen käyttöön.

Stressittömyys
Vaikka tähän on joskus vaikea vaikuttaa, stressi pilaa ihoni täydellisesti ja siksi yritän parhaani mukaan vältellä sitä.

Kookosöljy
Muuta kosteusvoidetta harvoin enää käytänkään! Kookosöljyn levitän iholle puhdituksen jälkeen ja pesen sitten hellästi pois, jolloin öljy ei jää ihon pinnalle mutta naama tuntuu kuitenkin kosteuteltulta.

Ihon rauhaan jättäminen
Tämä on ehkä se kaikista tärkein. Iho vaan ärsyyntyy jos sitä hankaa ja puhdistaa liikaa, joten parasta on antaa sen vain olla ja käyttää mahdollisimman helliä puhdistustotteita.

Onko teillä jotain superhyviä ihonhoitovinkkejä? Millä te hoidatte ihoanne? Kaikki vinkit otetaan ilomielin vastaan!



//A few weeks ago I started a little skincare challenge. After some terrible breakouts this summer, I wanted to try something natural to help me clear up my skin. I got some superfoods from Foodin to test and see how my skin would react and if I would feel a difference. And I really did! The products that I used were spirulina, chlorella, MCT oil and a green powder, all of which I really loved. And not only did I see a difference in my skin but also I felt a lot more energized and not as tired throughout the day. I've also used zinc as a supplement for my skin for quite some time and I absolutely love it. I always feel like my skin clears up in like two days after taking zinc! I think superfoods can be very helpful if you like to add some extra kick into your diet and wellbeing, but they are by no means obligatory. With a healthy and balanced diet you can go pretty far without spending a fortune on food.

In addition to a healthy diet, here are some tips that I've found most useful in clearing up my skin:

A regular deep cleanse
Using a scrub or a mask once a week makes my skin feel super refreshed and clean.

Sea salt
I think I'm going to do another post regarding sea salt in my skin care, but I have to say it really works wonders.

Coconut oil
This is my all time favourite moisturizer! I apply it to my skin after cleansing, then gently wash it away. That way the oil won't stick to my face all day but my skin still feels nice and soft.

Avoiding stress
I know this is hard sometimes, but trying to avoid too much stress helps my skin a lot.

Avoiding sugar
Fruit is totally fine, but avoiding processed sugars makes a big difference in my skin.

Being gentle
Too much scrubbing and cleansing only leaves your skin irritated. Use gentle products and leave your skin alone.

Do you have any amazing skincare secrets? What do you do to keep your skin healthy? I would love to hear!


*In collaboration with Foodin

No comments:

Post a Comment

Proudly designed by Mlekoshi playground